torstai 12. helmikuuta 2009

Mentaalimaiseman muutos

Pakko sanoa jotakin maisemista: ne ovat hulppeat. Tässä työssä pääsee viikottain ajelemaan johonkin suuntaan, ja vaikka joskus tunti tai kaksi matkoihin turhauttaa, niin on siinä myös puolensa. Saatan lähteä pahalla päällä Muonioon, ja jossakin siinä Kihlangin kohdilla huomaan leppyneeni. Kukapa voisi ajella lumisia tuntureita, punervaa taivasta ja valkoista maata katsellen piristymättä edes vähäsen? Tosin paluumatkalla saattaa käydä niin, että mieli rauhoittuu vähän turhankin hyvin. Pimeä keli, mukavasti raiteinen tie ja vähän lumisadetta. Siitä on rattiinnukahtaminen tehty. Noh. Eihän maisemalääkitys aina toimi, mutta aika usein kuitenkin.

Jotenkin maisema alkaa vähitellen vaikuttaa myös mieleen. Sitä jotenkin kärsivällistyy. Välillä stressilukemani ovat pomppineet aika korkealla, mutta täällä on paljon vaikeampi pitää kiinni hermostumisesta kuin muualla. Niin kuin pomo sanoo: Älä hättäile, kyllä ne asiat jampakoituu. Huomasin tällä viikolla, että sanoma on jotenkin tarttunut, ja sitä huomaamattaan alkaa levittää. Vähän niin kuin taskussa olisi ainaispainos Linnunradan käsikirjaa liftareille. Sen kannessa lukee suurilla kirjaimilla: Don't panic.

Sitä olen kyllä miettinyt, mitä Lapin hulluus on. Onko se halua pysyä täällä, vai halua löytää aina uusi tunturi (onko tunturihulluutta erikseen)? Selasin nimittäin Ylläksen kesäesitettä (101 vinkkiä Ylläkselle). Siellä kerrottiin, että eihän tästä ole kuin neljän tunnin matka Kebnekaiselle. Listallani asioista, jotka on tehtävä, on nyt Enontekiön, Kilpisjärven ja Jäämeren näkemisen lisäksi reissu Norjaan ja Ruotsiin (tämä myös vinkiksi ystäville, joita olen kutsunut ainakin tusinan kylään). Eihän niihin ole täältä kuin hujaus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti