Hauenleukoja etsimässä

Minun täytyy opetella kalastamaan. Jos mieluilen asua täällä pidemmästi, on pakko sulautua maastoon. Kalastuksesta ei pääse siinä mihinkään. Enkä oikeastaan haluakaan. En oikeastaan tiedä, olenko elämän vonkamies, mutta olen elänyt ihan tarpeeksi monta vuotta ilman suomalaista järvi(tai joki-)kalaa. Norjalaista lohta saa kaupungissa joka tiskiltä, mutta se hauki, ahven ja siika.. tai että saisi kerran edes madekeittoa. Ei auta, ruvettava on.

Hankaluus on siinä, etten tiedä, mistä aloittaa. Tietoni kalastuksesta rajoittuvat siihen, että hauki on kala. Ehkä pitäisi pyytää pappa kylään, oppisin kokemaan verkkoja. Tosin papalla on kova maine lahnannostajana. On aina pieni riski, että verkoista nousisikin kilokaupalla lahnaa. Niin nimittäin kävi kotona yhtenä kesänä. Ensimmäisenä aamuna järvestä nousi viisikymmentä lahnaa. Illalla niitä ui verkkoon lisää. Koko kylä söi sen viikon lahnaa, ja me kolme seuraavaakin (tämä ei valitettavasti ole kalajuttu). En ikinä enää syö lahnaa, en savustettuna, paistettuna enkä kinuskikastikkeella kuorrutettuna (vaikka niitä lahnoja taitaa olla vieläkin vanhemmilla pakkasessa).

Kalastus on yksi asioita, joiden kanssa ympäri mennään ja yhteen tullaan. Niin kuin hiihtokin. Pienenä en tosin inhonnut kalaa, mutta ei se kuulunut suosikkiruokiini. Nyt sitä on jotenkin palannut perusasioiden äärelle. Valitettavasti sen verran uusavuttomana, että kaikki täytyy aloittaa alkeista.