Hoksasin kaukana asumisesta yhden kätevän juonteen. Pomo kysyi, mitä teemme pääsiäisenä. Huomasin, etten ole ajatellut koko pääsiäistä. Meillä ei ole (ennen kuin äiti lukee tämän blogikirjoituksen) minkäänlaisia suunnitelmia. Haaveilen pitkästä vapaasta, hiihtolenkeistä ja aurinkoisesta ulkoilusäästä.
Kerta on ensimmäinen vuosiin. Yleensä vuotta rytmittää huipputarkoin säännelty koodisto siitä, kumman puolison sukulaisten luona mikäkin vuoden juhlista vietetään. Kukaan ei tietysti meitä ole pakottanut olemaan kummankaan suvun luona, mutta jos toisen suvun luona on vierailtu viimeksi/päivä enemmän/ajomatkan varrella, huomauttaa kyläilykirjanpito asiasta.
Joululoma oli onneksi niin pitkä, että se kattoi molemmat suvut (joskin tarkka raati huomiotsi, etteivät päivät jakaantuneet tasan). Nyt en edes muista, kenen luona meidän pitäisi olla. Kaikki nimittäin tulevat meidän luoksemme pitkin kevättä.
Kun itse olimme etelässä, tuli viikonlopulle aina ajokilometrejä 600, lähdimme kumman suvun luo tahansa. Veikkaan, että vanhemmat ja appivanhemmat vierailevat jatkossa meillä tuplasti entiseen verrattuna. Vanhempien kohdalla vaihtoehto on tietysti logistisesti järkeväkin: kolme siskoa yhdellä kyläreissulla, ja se velikin asuu lähes matkan varrella. Appivanhemmat pääsevät taas hiihtointohimonsa pariin. Ja kun me voimme ajamisen sijaan rauhassa odotella vieraita, tilannetta ei voi kuvailla kuin win–win-tapaukseksi.
Että on se näkökulma on muuttunut muillakin kuin meillä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti