Sisko aloittaa oppimisen kantapään kautta. Ihan niin kuin minäkin, pihasta peruuteltiin äsken eturengas kiinni penkkaan ja parin kilometrin päässä vauhdilla käännöksessä toiseen. En ehtinyt kertoa, mitä olen jo ehtinyt oppia: ei kannata kääntää liikaa, eturengas junttaa lumeen (sen olen oppinut kantapään kautta jo ainakin kolme kertaa). Onneksi pois päästiin omin voimin. Tuli jo ihan haba-olo, kun sai puskettua auton pois penkasta.
Lapio on vielä matkalla, mutta siitä tulee auton vakiovarustus. Sen lisäksi tiedän kuitenkin jo muutaman jutun, jotka autossa pitäisi aina olla.
- puukko, jolla saa pienessä hädässä bensatankin auki (ja poron korvat irti)
- narua, jolla vedetään penkasta
- pyyhe ja hammasharja, jotta voi aina käydä saunassa ja jäädä yökylään
- viimeisenä ja tärkeinpänä, minun tapauksessani kartta. On paljon mukavampi ajaa penkkaan oikeassa paikassa kuin väärässä.
Onneksi täällä naapuri auttaa. Kun peruuttelin autoa Reponiementiellä, takapenkki oli täynnä hyviä vinkkejä. Ensimmäisenä pyryaamuna syksyllä kukkakaupan takaovesta ilmestyi auttaja, kun olin puskenut auton (tämä oli se ensimmäinen kantapää, toinen oli sitten Korpilombolossa) penkkaan.
Kerran pääsin itsekin auttamaan. Poroerotuksen muonakuorma olisi jäänyt kulkematta, jos ei Elämäntapa-Erkki olisi saanut auton rattiin toimittajaa. Tosin neuvoja tarvittiin siinäkin, että osasi oikein ajaa auton pois sohjosta. Tämmöistä se on, kun on tullut susirajan toiselta puolelta.
Poroon en ole vielä ajanut, mutta monta kertaa siitä on varoiteltu. Kumpikohan on lappilaisempaa, poroon törmääminen vai se, että onnistuu välttämään törmäyksen?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti