Kaurismäkeläinen kylänraitti

Kolarin keskusta on ankea. En tiedä, saisiko sitä sanoa ääneen, varsinkaan tuoreena tulijana. Ajatus kolahti päähän, kun näin viime viikolla iltalenkillä pari venäläistä turistia, jotka näyttivät aika eksyneiltä kalliissa vaatteissaan. Mitä ihmettä Kolarin keskusta saattoi heille tarjota? Miltä se näytti ulkopuolisin silmin? Mitenkään erityisen mairitteleva näky ei kylätie ole, vaikka sen pitäisi olla kunnan käyntikortti. Keskusta ei kaipaa yhtään huonokuntoista tai tyhjää rakennusta. 

Asukkaana ankeuteen tottuu. Sen sijaan on vaikea ymmärtää, miksi kaupat tuntuvat kuihtuvan. Muutaman kilometrin päässä virtaa melkoisesti turisteja. Täällä on palvelua ja persoonallisia yrittäjiä. Välissä on tyhjä aukko, jossa haisee väsähtänyt toivo.  

Kolarin keskusta voisi vetää väkeä rajan takaa ja valtatieltä. Jos Pajalasta pääsee pian Pariisiin, miksi Kolarin keskusta tyytyy vähempään? Keskustan kehittämisestä pitäisi olla näkemyksiä, vaikka hulluja ja mahdottomiakin. Miksei täällä voisi viettää vaikka pakkaspäiviä, tai kehittää paikallispubista keikkapaikkaa, johon esiintyjät jonottavat kuin Pihtiputaan matkahuoltoon. Pikkuisen suhteita, pikkuisen intoa ja pikkuisen talkoohenkeä. Kun tulin Tunturi-Lappiin, totesin ensimmäiseksi, että täällä mahdotonkaan ei ole mahdottomuus. 

Tien varteen kohoavassa Kolarin portissa on puolensa, jos unohdetaan itku palvelujen karkaamisesta. Sille itkulle varmaan nauretaan muutenkin syrjäkylillä.

Risteysalue on mahdollisuus. Kun on tehty yksi pysähdys, on kynnys tutkia keskustan tarjontaa paljon matalampi. Jos Kolarin tarjonta kerrotaan jo portilla, kuihtuva tarjonta voi kääntyä voitoksi.