Syysväsymyrskyn kourissa

Muistinkohan edes mainita, että olen jo asunut täällä yli vuoden (tai kuinka monta kertaa sen mainitsin jo)? Viime syyskuun lopussa pöristelimme tänne auto hillittömän täynnä, ja silti olin unohtanut pakata olennaisen (that's me!). Viime syksynä lumi tuli näihin aikoihin. Nyt sitä on ollut jo monta viikkoa. Tekee mieli vähän kehua muille. Tosin ei tule ajatelleeksi, että muualla Suomessa räpistellään vielä synkissä syksysateissa, kun täällä ovat jo aikaa sitten olleet ensimmäiset pakkaset ja ensimmäinen lumisadekin. Kun vielä tulisi sen verran, että saisi hiihtää tässä kirkonkylälläkin. Ei minun tule lähdettyä Ylläkselle, en ole vielä niin intohimoinen hiihtäjä.

Täällä ollessa olen monesti miettinyt, voiko ihminen olla yhtä aikaa onnellinen ja onneton. Tai siis, silloinkin, kun tuntee olonsa alakuloiseksi, on kuitenkin onnellinen olo. Sellainen, että on oikeassa paikassa ja oikeiden ihmisten kanssa. On aika kummallista, miten sattumalta voi löytää itsensä sieltä, missä pitäisi ollakin.

Viimeinen kuukausi tuntuu suhahtaneen ohi hirmuisessa kiireessä. Valo vähenee, ja minua taitaa painaa syysväsymys. Se iski viime vuonnakin. Yleensä syksyni taitavatkin olla tällaisia: ensin saan armottoman tarmonpuuskan, sitten iskee hillitön väsymys ja alakulo (tai stressi). Kuulin, että kalanmaksaöljy auttaa, mutta enpä vain muistanut ottaa sitäkään kapselia.

Onneksi on takuuvarma syyslääke. Ystävät! Minusta tuntuu, että olen rikkaampi kuin koskaan ennen.:)