Katselin tässä jokin aikaa sitten Kolarin myytäviä asuntoja netistä. Ihmettelin, kuinka vähän täällä on myytävän asuntoja, jotka eivät näyttäisi mökeiltä eivätkä sijaitsi mökkialueella. Sellaista nimittäin kaipaisi ihminen, joka haluaa tänne jäädäkseen, luulisin. Kaikkien loma-asuntojen joukossa oli yksi mukavan näköinen ja aika edullinen omakotitalo, josta olisi saanut kovasti remonttikokemusta. Sen ainoa "vika" vain oli, ettei se sijainnut tässä keskustassa vaan kylällä. Ensin en ajatellut asiaa ollenkaan tältä kantilta. Olen sitä mieltä, että jos joskus lapsia tähän maailmaan pykään, lähes velvollisuuteni on muuttaa kylälle, ihan noin koulutuspoliittisena kannanottona.
Haaveilin kuitenkin hetken yön valossa omasta pihasta, omasta kodista (vaikkakin pankin se olisi ollutkin, elleivät olisi nauraneet meitä pihalle). Sitten hoksasin erittäin tärkeän pointin, joka pysäytti (lähes) pohdiskelut.
En minä voi täältä keskustasta mihinkään lähteä.
Tai voin kyllä, mutta en juuri nyt halua. Meillä on juuri niin hyvin kaikki lähellä, ja kaikki tarkoittaa tässä tapauksessa ihmisiä. Meillä on mukavia ystäviä ja tuttuja, joiden kanssa viihtyy. On kyläyhdistelyä ja puulaakia, koiralle lenkkikamuja ja vielä kunnon akkarinki, jonka kanssa voi keksiä vaikka mitä kolttosta. Jos nyt lähtisi toiselle kylällee, pitäisi aloittaa kaikki alusta. Varmasti sieltäkin löytyisi niitä ihania ihmisiä, mutta minä haluan pitää kiinni näistä, jotka meillä jo on. Kun muutin tänne syksyllä, en tuntenut ketään. En tunne vieläkään juuri ketään, mutta kuitenkin muutaman ihmisen, ja siinä on tarpeeksi.
Jos joltakin kylältä sattuu löytymään sellaiset kaksi tai kolme hyväkuntoista ja -hintaista omakotitaloa, niin ainahan voi muuttaa kerralla koko tuttavapiirin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti