perjantai 5. kesäkuuta 2009

Talviterveisiä Lapin kesästä

Huijaa! Täällä sataa lunta. Ihan kesän keskelle leijailee pieniä valkoisia hiutaleita. Ei räntää tai rakeita, vaan lunta. Vaikea ajatella, että täällä tulisi kuljettua sortseissa loppukesästäkään.
Tämä viikko on mennyt ohi vilauksessa.Olen aloittanut (olen hyvä aloittamaan, keskinkertainen jatkamaan ja loistava jättämään kesken) harrastuksia, joten huomenna on tiistain jälkeen ensimmäinen ilta, kun olen kotona. Tiistai-illankin istuin ompelukoneen äärellä ja kirosin koneen puolakoteloa, joka lonkutti alalangat jatkuvasti ruttuun. Vanhan maripaitani tuunaaminen kesätopiksi ei ota edistyäkseen, kun joka toinen ommel pitää ottaa uusiksi.

Tiistaina alkoi tämän aamunuokkujan uusi elämä. Puistojumppa klo 7 on ehkä maailman parhaita asioita. Lintujen laulu, aurinko, tuuli ja hyvä seura. Tämä on siis harrastus nro 1, josta aion pitää kiinni, satoi tai paistoi. Meillä on vielä loistava vetäjä, joten kurjaa, jos jumppa loppuu liian vähäisen osallistujamäärän takia.

Harrastus nro 2, jonka jatko on vielä mysteeri, on suunnistus. Kilpasuunnistaja Marko Vapan pitämä alkeiskurssi avasi silmät miettimään suunnistusta ihan uudella tavalla. En hoksannutkaan, miten hauskaa se voi olla. Aiemmin en ole tykännyt, koska kompassi on minulle hepreaa. Tänään olen viisaampi: ei kompassilla suunnisteta, vaan kartalla. Kompassi on vähän niin kuin oikomista. Ehkä taas kerran se on myös yritys olla kuuntelematta luontoa. Koska iso oivallukseni kurssilla oli se, että suunnistus on maaston kuuntelemista, kartan kuuntelemista ja omien vaistojen kuuntelemista.
Tästä voi tulla pitkäaikainen harrastus tai sitten ei. Olen huomannut, että ne harrastukset jäävät, joita on helppo jatkaa ja joita jatkaa HETI alkusykäyksen jälkeen. Ensi torstaina siis matkaan. Jos iltarasteille saa ottaa koiran hihnassa matkaan, tästä ei varmaan tule pelkästään harrastus, vaan pakkomielle.

Noo-o. Illalla harrastus nro 3. Kyläyhdistely. Se on erilaista, koska siinä on sitoutunut ihmisiin. Ei sellaista voi niin vain hylätä. Mutta jos keli jatkuu tällaisena, voidaan pitää uimarannalla saman tien lumiukkotalkoot.

1 kommentti: