Incognito

Minulle on alkanut valjeta, kuinka hyvin ihmiset täällä tuntevat toisensa. Olen kuvitellut varsin naiivilla tavalla, ettei kukaan huomaa tai tunne minua, kun liikun kylällä. Päinvastoin olen ajatellut, että olisi suuruudenhullua kuvitella, että yhden toimittajan naamaa ajattelisi kukaan kahdesti (vaikkakin se on kerran kuussa lehden kolumnipalstalla).

En vielä oikein tiedä, mitä lopulta tuumin, kun nyt tiedän ihmisten huomaavan minut (meidät, tai ainakin koiran). Toisaalta on jotenkin hienoa, kun vastaan tulee ihmisiä ja tiedän heidän nimensä ja voin moikata. Miehelläkin on jo omia tuttuja, joita minä en tunne ollenkaan. On aika hauskaa myös nähdä, miten samannäköisiä lapset ovat vanhempiensa kanssa. Toisaalta hirvittää, mitähän sitä on tullut touhuttuakaan. Olen päättänyt, että elän ihan tavallisesti, enkä anna pienen paikan muuttaa minua (siis sitä, mitä olen oikeasti), vaikka se muista näyttäisi hassulta. Mutta nyt tiedän, että kyllä varmasti jotakin puhutaan, eikä välttämättä aina hyvää.

Nyt olen kyläyhdistyksessä mukana ja jotenkin jännitän, hyväksytäänkö näin tuoretta matkaan. Tai tietysti tekijäksi, koska kyläyhdistykset taitavat aina itkeä ilosta, jos joku innostuu talkoilemaan. Mutta minulla on kovasti myös ideoita, ja niiden kertomisessa yritän edetä varovaisesti, etten olisi semmoinen katujyrä, kuin tavallisesti olen jotain päähän saadessani. Muuten voi tulla huutia.

Kyläyhdistyksen teema on muuten tälle kesää siisteys. Siihen koitetaan saada joku roti (mainos: siivoustalkoot 5.6. klo 18 uimarannalla). Mutta sitä myöten pitäisi kyllä vähän muuttaa ajattelutapaakin: onhan täällä kauniita paikkoja kylän pinnassakin. Esimerkiksi Saaren luontopolku, uimaranta, tai ihan muutamat sivukujat kylillä (sinne ne kauniit talot on piilotettu).
Meidän pitää vain nähdä ne. Siihenkin minulla on idea, mutta sitä en kerro ennen, kuin saan ehdotettua asiaa eteenpäinkin..

ps. Huomenna mennään etsimään korvasieniä. Näin yhden Muoniossa, joten on niitä oltava lisää jossakin!