sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Tutinaa puntissa

Tänään taannuin oikein kunnolla, läpi aikuisvuosien läpi takaisin nuoruuteen ja varhaismurrosikään. Siihen hetkeen, kun seisoin viulumatineassa ja puntit tutisten soitin pikkuriikkiselle yleisölle, mitä nyt milloinkin oli kuukausi viulutunnilla hinkattu. Tänään kansalaisopiston pippaloissa minulla oli tuo täsmälleen sama olo, näkyvää jännitystärinää myöten.

Ihan kohtuullisestihan soitto meni, mutta huh miten se jännitti. Se olin minä siellä lavalla, ja kaikki katsoivat (meitä kolmea, Eevaa ja Katria myös, onneksi)!

Toimittajalla on nimittäin jonkinlainen turva ammatistaan. Vaikka joka haastattelussa on läsnä omana itsenään, on toisaalta kuitenkin töissä. Ihmiset eivät oleta näkevänsä ihmistä - kokonaan. Totta kai oma persoona toimittajan kysymysten alta vilahtaa (täällä on ihmisillä hauska tapa haastatella toimittajaa), mutta pääasiassa juttukeikka on haastateltavaa ja hänen tarinaansa varten.

Kun on siihen tottunut, on yhtäkkiä outoa olla lavalla omana itsenään. Virheet, jännitys ja onnistuminen, niillä ei ole mitään tekemistä Luoteis-Lapin kanssa, siinä on tulessa vain ihan tavallinen maija. Se on muuten ihan kauhea tunne!
Mutta sitä suuremmalla syyllä on ihailtava Kolarin nuoria, jotka uskaltavat nuorisoteatterissa. Täytyy olla ylpeä siitä, millaisia kykyjä täällä on.
Olen kyynelehtinyt tällä viikolla oikein urakalla, kun ensin Toimarin teatteri ja sitten nuorisoteatteri saivat minut ajattelemaan niin isoja asioita.

ps. .. vähän saatan olla ylpeä Katristakin.

1 kommentti:

  1. Hei, tosi mukava lukea nuita sinun kirjotuksia=) Hauskaa vappua=) toivoo terhi (se Vanha=)

    VastaaPoista