torstai 16. huhtikuuta 2009

Koti

Vasta pääsiäislomilta palatessa huomasin, että itse asiassa olin ehtinyt kotiutua Tampereelle kuuden vuoden asumisen aikana.Kun pöristelimme Kuopiosta pohjoiseen, ihmettelin hetken, mihin oikein olen menossa. Tampereella jo ensimmäiset kukat pilkistävät maasta. Kaupungille voi lähteä milloin tahansa, jos matkaa kauppaan on enemmän, bussi vie ja bussi tuo. Vappuna istutaan nurmikolla ja väistellään humalaisia teekkareita/teinejä/tätejä. Se on kaikki niin kovasti erilaista kuin täällä.

Täällä minä laitan pipon päähän ja lähden hangelle kävelemään. Lasken lehdestä, kuinka pitkä päivä jo on ja innostun, kun se on puoli tuntia pidempi kuin viikko sitten. Rallattelen kylänraitilla, kun kukaan ei tule vastaan.

Mutta maanantaina en ollutkaan matkalla kotimaisemaan enkä oikeastaan edes kotiin. Koko matka tuntui hetken ajan olevan vikurallaan. Ja kuitenkin Ylitorniolla puhelin piippasi ja minulle tuli sellainen olo, että olen menossa paikkaan, jossa on ystäviä jo näin lyhyen ajan jälkeen.

Tuntuu hassulta, että samaan aikaan joku paikka voi olla outo ja kuitenkin kotoisampi kuin toinen vuosien jälkeen.Onkohan tämä syy siihen, miksi junantuomat ovat junantuomia vielä viidenkymmenen vuoden jälkeenkin? Näkyyköhän minusta jonkinlainen jatkuva hämmästys siitä, että minä todella asun täällä, enkä jossakin muualla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti