Kestin puoli tuntia helteisellä korpisuolla. Jos olisin kovin totinen ihminen, nolottaisi, mutta on se niin huono saavutus, että pitää nauraa itselleen. Ajattelin, että pitäkööt thaimaalaiset helteiset hillasuot, onpahan tuttua trooppista tunnelmaa. Puolet koko marjan hehkutuksesta taitaa olla sitä, ettei poimiminen ole aina ihan helppoa. Mutta ei se mitään, tykkään enemmän mustikasta, mansikasta tuoreena ja vadelmasta ilman siemeniä (en tykkää siitä, että asiat jäävät hampaan koloon ja niitä kaivellaan jatkuvasti).
Söin kyllä itse hienot (ylikypsät) hillani. Ei mennyt pakkaseen, mies sai vähän jäätelön päälle ja minä söin ne, jotka unohtuivat jääkaappiin. Parhaimmillaan hilla oli mättäällä, semmoinen joka melkein tipahti jo maahan mehunsa painosta. (Soli hyvä)
Minulle on selviämässä pikku hiljaa, ettei ole sama, mistä täältä marjoja poimii, koska paikallisilla on ilmeisesti omat paikat, joissa on ikiaikaisesti käyty marjassa, ja joihin menemistä katsotaan pahalla. Paikka saattaa olla viisikymmentä kilometriä kävijän kotoa, mutta jos siinä on aina käynyt, niin se on kai merkitty sitten ikuisesti kävijän suvulle? Mitä jos sattumalta löytää paikan eikä tiedä? Ei kai enää pidetä vihoja sentään, vaikka suomalaisilta se hyvin onnistuukin.
Olen yrittänyt pähkäillä asiaa kovasti, mutta hassulta se kuulostaa. Jos joku Keski-Suomessa sanoisi, että meillä on 60 km päässä paikka, jossa ollaan aina käyty marjassa ja sinne ei olisi kohteliasta muiden mennä, nauraisivat pihalle. Tai eivät nauraisi, kukaan ei edes uskoisi. Mutta ehkä se on sitten etäisyyskysymys. Meillä nimittäin kotona harmitellaan, kun marjastajat tulevat mökistä 30 metrin päähän poimimaan, mökin ikkunoiden alle. Ihan nuo suomalaiset, tapamarjastajat mustikan maku kielellään.
Olisiko tämä sitten palanen sitä vanhaa lappilaisuutta, josta en ymmärrä ja josta minun ei pitäisikään ymmärtää? Sukupolvia toisensa jälkeen, huikea vyöryvä historia. Vähän surullisena olen lueskellut muoniolaista keskustelua, jossa 20 vuotta sitten paikkakunnalle muuttaneiden ei pitäisi saada päättää asioista, enemmän sanaa pitäisi olla saman aikaa sitten pois muuttaneilla syntyperäisillä.
Se on vaikeaa ymmärtää sellainen, näin ulkoapäin, vaikka varmaan kannan kokijoita on. Jotenkin olen aina kuvitellut, että ihminen omalla työllään ja elämällään ansaitsee paikkansa, ei sukunsa taustoilla. Eikö kuka tahansa jo jonkinlaisen oikeuden omaan kuntaansa sellaisella asumisella saa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Oikeassa olet, jokainen ansaitsee paikkansa yhteisössä omilla ansioillaan. Oishan se nurinkurista, että toiset maksaisivat verot jollekin kunnalle, ja sieltä pois muuttaneet määräisivät, miten siellä ollaan ja eletään. Vaikka aika lujassa tuntuu pienillä paikoilla olevan tuo uskomus, kun on jonkin suvun jäsen, on sillä perusteella tiettyjä oikeuksia ja asema. Ihmiset kantavat asennetta mukanaan ja kylvävät sitä jälkipolville. Mutta uskon nuoreen sukupolveen, että suhtautuvat asiaan kriittisesti ja katselevat asioita laajemmin. Hyvä on tuntea juurensa ja arvostaa niitä, mutta ei hakea ansaitsematonta arvoa asialla.
VastaaPoistaEikös marjastaminen kuulu jokamiehen oikeuksiin? Onko se unohdettu? Meän suvula sielä Kolarin kunnassa ei ole tietääkseni mitään "omia marjamaita" enkä kyllä ole tietoinen toisten sukujenkaan marjapaikoista. En tunnista kyseistä asiaa lappilaisten perinteeksi. Mutta nuorihan mie olen perinteistä mitään tietämään...
VastaaPoistaRiikka -77
Jokamiehenoikeushan se onkin, ja sinänsähän voi poimia laki puolellaan ja hyvillä mielin. Voi olla, että olen ymmärtänyt väärin, ja toivottavasti näin onkin.:) Voihan myös olla, että perinne on muuttumassa? Tuon käsitykseni olen saanut yleisönosastokirjoituksista. Piti ihan vielä tarkistaa, olenko katsonut väärin, mutta viimeisimmässä Luoteis-Lapissa Reijo Kontinen kirjoitti asiasta yleisönosastolla.
VastaaPoistaJust oli eilettäin puhetta tuosta aiheesta ja perinne on ainakin Äkäslompolossa parilta hyvältä lompololaissyntyiseltä ystävältä kuulemani mukaan ollut hyvin elävä ainakin edellisellä sukupolvella. Kyse on siis suvun omistamista maista. Mutta kyllä se jollain tappaa ellää Keski-Suomessa Muurasjärvelläkin, minusta, samajuurinen asia: pelko että joku vie marjat tutusta paikasta omilta mailta. Juontaisko juurensa aikoihin, kun elämä oli siitä marjapaikasta riippuvaista? Ja löytyyhän tuota asennetta jopa itestä, ainaki jos marjoja on vain vähän ja joku saattaa poimia ne kaikki :)
VastaaPoistaTäällä son seki että ne joilla on lapsia tai raskaana niin niille jätetään lähisuot.
VastaaPoistaAi niin Maija, saisinko sun sähköpostisi? :)
Se onkin kyllä ihan hyvä periaate, tämä viimoinen :)
VastaaPoistajos laitat vaikka työpostiin maija@luoteis-lappi.com postia, niin siitä minut tavoittaa nopeiten :)