Makumatka pohjoiseen

Olen tässä lähdössä ruokamatkalle Hettaan. Koska hyvät suunnitelmat muuttuvat aina, jää Pallas vielä valloittamatta ja kiertelemme Ounastunturin maastoissa viikonlopun. Jos kaikki menee niin kuin pitää, reissua kertyy 50-60 kilometriä. Meillä on miljoona kiloa ruokaa, tai ainakin siltä se tuntuu. Sitten, kun alkaa laskemaan, niin ehkä sitä on juuri tarpeeksi. Mies on sitä mieltä, että vähän niukastikin. Minusta kyllä on jo vähän hämäävää, jos matkaan on lähdössä possun ulkofilee nuotiolla paistettavaksi. Ja makkaraakin on kuulemma otettava (vaikka se pitää syödä pian pois, kun ei säily hyvin), ja juustoa, ja vaikka mitä. Olenkin ehkä sitten se maailman ainoa patikalla kävijä, joka on reissulla lihonut.

Eilen harjoittelin yhtä retkeilijän tärkeää taitoa. Vuoleskelin puukolla kuivalihaa ja join päälle kulauksen hyvää viskiä. Jos se maistui hyvältä keskustakaksion keittiössä, niin arvatenkin vielä paremmalta iltanuotiolla erämaassa. Ruotsin kaupasta saa kuulemma parhaat kuivalihat (jos ei siis tee itse. Olen maistanut Jounin tekemää kuivalihaa, ja se vasta jotain olikin). Sieltä saa myös kaikenlaista ekoa, mikä on hyvä juttu. Puoli litraa luomumansikkamehutiivistettä maksoi kolmisen euroa ja on tavattoman hyvää. En kuolemaksenikaan aio laskea kyseisen aineen litrahintaa, koska pidin pulloa halpana.

Kun pakkaa retkelle, alkaa ihmetellä, kuinka paljon roskaa pakkauksista kertyykään. Minua painaa edelleen se, ettei Kolarissa ole mahdollista lajitella (jos ei siis ole kompostia) biojätteitä. Luin juuri vähän aikaa sitten kirjan kasvihuonepäästöistä, ja biojäte on yksi suurimmista, ja etenkin yksi turhimmista, yksilön aiheuttamista päästöistä. Minkään muun jätteen kierrättäminen pois kaatopaikalta ei vähennä yhtä paljon kasvihuonepäästöjä, jos oikein muistan. Hullua. Onneksi ystävä ehdotti, että voisin tuoda biojätteet heille kompostiin.