Rafiikkia

On aika hassua, että kaikista maailman pienistä paikkakunnista asun sillä, jolla tapahtuu kauheasti kaikenlaista. Täällä on vireää kulttuuritoimintaa, on laskettelukeskus, latuja, oma jääkiekkojoukkue ja kansanooppera (vai onko sitten musiikkinäytelmä, mene tiedä, mutta kansanooppera kuulostaa paremmalta). On matkailu ja sitten vielä nuo mahtavat mahdollisuushorisontissa siintävät kaivokset. Tätä olen monta kertaa vuoden aikana ihmetellyt. Tämä paikka ui vastavirtaan Apatian joessa.

Nyt täällä on jotain, mistä vasta voikin olla innoissaan. Nimittäin tämä Napapiirin sankarit. Mahtavaa! Eilen kylänraittia valaisi järjettömän iso lamppu (se oli nosturin nokassa). Tänään täällä pörrää kopteri. Ja elokuvatyypit ovat mukana Ylläksen avajaisissa ensi viikon viikonloppuna. Harmi, ettei niitä varmaan saa matkaan laskemaan SM-alamäkikelkkailuja (katkenneita käsiä ei suvaita varmaan).
Nähtyäni vilaukselta joitakin juttuja, joita ilmeisesti elokuvassa vilahtaa, mietin, mitähän ihmettä tästä tulee - lappikliseitä? Mutta ehkä ei kuitenkaan. Tänään haastattelin hetken ohjaajaa, eikä ainakaan tullut sellaista oloa, että tässä revittäisiin vitsiä vaikka puun kuoresta, jos ei muusta irtoa.

Jotenkin se on hupaisaa, miten elokuvan tekoon liittyy mahdottoman paljon glamuuria. Se on jotain aika salaperäistä ja jännää. Ja vaikka toimittajien pitäisi ehkä olla ammattikyynikoita, niin kyllä täälläkin ollaan aika innostuneita. Haikeaa, että tätä lystiä kestää vain kuukauden. Onneksi sen jälkeen voi jännittää ensi-iltaa.