Troppireenit

Tänä syksynä olen sairastanut tuplasti tai triplasti enemmän kuin edellisinä. Kuvittelin, että lepo parantaa, mutta koirankakat kanssa. Viikonlopun yöt menivät jatkuvalla köhimisellä ilman unta, ja päätin mennä lääkäriin, ennen kuin naapuri tekee valituksen melusta.

Muistellen Tampereen aikoja arvelin, että saisin odottaa päivystyksessä tovin, ennen kuin pääsisin eteenpäin. Mutta eipä vain. Vaikka olin paikalla vasta 8.10. oli edelleni ehtinyt vain yksi mummo. Sujuvasti terveydenhoitajalle, siitä tunnin sisään lääkäriin. Täällä ei tunnu lääkäripulalta. Lääkäriasiat aina hiukan hirvittävät pienellä paikkakunnalla. Sitä kuvittelee, ettei lääkäriin oikein pääse. Joskin ehkä se tuntuu samalta kaupungissakin.

Viikonloppuna ei kuitenkaan tullut lähdettyä päivystykseen, koska mahdollisuudet olivat 1/3, että se olisi Kolarissa. Kittilään tai Muonioon lähtö ei houkuttanut. Eihän siellä röntgeniä kuitenkaan olisi ollut, eikä labraa (sairaana olossa on parasta se, miten kaikki kertovat kokemuksia oireettomista hirmusairauksista, jolloin alkaa vakuuttua itsekin sairastavansa vähintään syöpää, sydänkohtausta ja dementiaa).
Noh, aamulla sain kuulla olevani ihan vain nuhassa (mikä oli alkuperäinen oletukseni ennen rakkaita huolestuneita lähimmäisiäni). Näköjään nuhakin osaa tehdä keljun olon.

Kun tarkemmin ajattelee, täällä on yllättävän hyvä tk-tilanne. On sentään päivystys joka kolmas viikonloppu paikkakunnalla. Sitä ei taida olla entisessä kotikunnassani. Muistaakseni siellä matkustetaan 30-70 km joka viikonloppu Viitasaarelle. Vai vaihtuiko päivystys jo Jyväskylään, 140 km?

Kun lähipiirissä on nykyisin tulevia, olevia ja meneviä äitejä, tulee välillä pohdittua synnytysasioita. Hirmuisen pitkältä tuntui matka täältä Rovaniemelle synnyttämään. Mutta minä olen itsekin käynyt syntymässä yli sadan kilometrin päässä kotoa, Kokkolassa (juuri nyt matkamittarini ei toimi tämän tarkemmin). Nykyisin sen saa ilmeisesti tehdä vain poikkeusluvalla, oikeasti pitää matkustaa Jyväskylään, 140 km (vai 170 km? Aivot tekevät tepposet). Aika monessa asiassa, jonka kuvittelisi Lapin ominaisuudeksi, törmään aina tähän samaan. Ei tilanne ole aina sen kummempi muuallakaan. Kyse on useimmiten kuntien rahanpuutteesta.

Tietysti minä lasken etäisyyksiä Kolarin keskustasta, en Järvikylistä. Sieltä sitä kyytiä kertyy.

Ai niin. Kiitoksia ihanalle perheelle, joka tarjosi bioroskilleni kodin talveksi luettuaan blogia :) - aina välillä en tosiaan ymmärrä, miksi kukaan haluaa asua muualla kuin täällä.

Kaksi valkeaa joulua kiitos

Kävin ystävän kanssa avaamassa hiihtokauden keskustan valaistulla ladulla. Viisi kilometriä, siitä se alkaa.Kintut haroivat yhteen suuntaan, käsivarret toiseen, enkä tietenkään ollut uskonut miestä, joka käski ottaa pidemmät sauvat. Summa summarum, kivaa oli, ja mennään tällä viikolla vielä uudestaan. Ehkä vielä oikeasti joskus hiihdän Lapponian, mutta enpä lupaa, koska viime talven hiihtokausi katkesi lyhyeen kuin kananpyllykampaus (se on se niskasta kynitty malli).

Viimeisen kolmisen viikkoa täällä on sää heijannut ees taas. On varsin masentavaa, jos ensin sataa satulunta, ja seuraavana päivänä pitääkin rukoilla, että pysyy pystyssä vesijäällä. Nyt näyttää (ehkä) hiukan siltä, että talvi on täällä vihdoin pysyäkseen. Tai tarkkaan ottaen, eihän lumi täältä ole kokonaan sulanut missään vaiheessa. Se on vain lähes huvennut, sitten taas satanut, huvennut, satanut. Tätä pitäisi olla luvassa jatkossakin, ainakin näin enteilivät ilmastonmuutostutkijat syksyllä matkailuseminaarissa. Will see. Itse olen niiden kolmenkymmenen asteen pakkasten ystävä, mutta se johtuukin siitä, ettei auto ole vielä koskaan jättänyt käynnistymättä.

Hassua, että tänä aikana muualla on ollut vielä surkeampi keli. Appiukko tosin ehkti silti Kuopiossa hiihtämään ennen minua, aika lurjus! Mutta sitten oli lumi sulanut. Aika kummallista ajatella joulua Savossa, jos siellä ei olekaan lunta.
Saapa nähdä, milloin tänne Lappiin alkaa muuttaa lumipakolaisia talven tarpeessa. Minä ainakin olin semmoinen.

Tekisi mieleni kertoa jo kaikki hyvät jutut Pitkästä illasta, mutta odottakaaps kylätoimikunnan virallista tiedotetta..

Rafiikkia

On aika hassua, että kaikista maailman pienistä paikkakunnista asun sillä, jolla tapahtuu kauheasti kaikenlaista. Täällä on vireää kulttuuritoimintaa, on laskettelukeskus, latuja, oma jääkiekkojoukkue ja kansanooppera (vai onko sitten musiikkinäytelmä, mene tiedä, mutta kansanooppera kuulostaa paremmalta). On matkailu ja sitten vielä nuo mahtavat mahdollisuushorisontissa siintävät kaivokset. Tätä olen monta kertaa vuoden aikana ihmetellyt. Tämä paikka ui vastavirtaan Apatian joessa.

Nyt täällä on jotain, mistä vasta voikin olla innoissaan. Nimittäin tämä Napapiirin sankarit. Mahtavaa! Eilen kylänraittia valaisi järjettömän iso lamppu (se oli nosturin nokassa). Tänään täällä pörrää kopteri. Ja elokuvatyypit ovat mukana Ylläksen avajaisissa ensi viikon viikonloppuna. Harmi, ettei niitä varmaan saa matkaan laskemaan SM-alamäkikelkkailuja (katkenneita käsiä ei suvaita varmaan).
Nähtyäni vilaukselta joitakin juttuja, joita ilmeisesti elokuvassa vilahtaa, mietin, mitähän ihmettä tästä tulee - lappikliseitä? Mutta ehkä ei kuitenkaan. Tänään haastattelin hetken ohjaajaa, eikä ainakaan tullut sellaista oloa, että tässä revittäisiin vitsiä vaikka puun kuoresta, jos ei muusta irtoa.

Jotenkin se on hupaisaa, miten elokuvan tekoon liittyy mahdottoman paljon glamuuria. Se on jotain aika salaperäistä ja jännää. Ja vaikka toimittajien pitäisi ehkä olla ammattikyynikoita, niin kyllä täälläkin ollaan aika innostuneita. Haikeaa, että tätä lystiä kestää vain kuukauden. Onneksi sen jälkeen voi jännittää ensi-iltaa.