Salaisuuden verho ja niin pois päin

Pitkän tauon jälkeen taas sorvin ääressä. Tällä kertaa saatte kiittää facebookia, jonne en nyt pääse. Osittain tauko on flunssan syytä, osittain varmasti sen, että lupasin kertoa, missä käyn sienessä. No niin, siis Sieppijärven Laestadius-polulla. Se on loistava, loistava sienipaikka! Huh. Nyt se on sanottu, eikä edes tunnu kovin suurta kipeyttä sydänalassa. Jonkin aikaa piti kuitenkin prosessoida asiaa. Siltä varalta, että joku muu vaikka kävisi sienessä (näinkö se marjapaikkakuumekin alkaa?) oman kylänsä yhteisellä ulkoilupolulla :)

Sienestys on hetkeen mahdutettu ikuisuus. Todellista terapiaa. Mutta ilmeisesti sienestys ei täällä ole kovin suosittu harrastus? Sydän vuosi verta katsellessani niitä Laestadius-polulle mädäntyneitä jättiherkkutatteja. Kotonani ne eivät olisi ikinä ehtineet niin suuriksi ja onnettomiksi. Onneksi siellä oli jokunen vielä syömäkelpoinenkin (ja joku muukin oli sentään käynyt poimimassa). Kolmella eri reissulla on nyt käyty Sieppijärvellä sienessä, ja tulos on ollut aina yhtä ihastuttava. Sitten iski säilöntäväsymys. Pakkasessa on nyt iso kasa kiehautettuja tatteja. Niillä pärjää pitkälle!

Olen tauon aikana ehtinyt ihmetellä monenlaisia blogeja. Blogimaailmaan sukeltaminen on ällistyttävää. Ihmisten interaktiivisuus ja tiedonjano on nykyisin blogistikoitu. Tieto on nykyisin blogeissa, mikä on toisaalta hienoa (siellä on melkoisia asiantuntijoita ja kriittistä tiedonjanoa), mutta toisaalta myös huolestuttavaa, koska blogi on kuitenkin jonkinlainen päiväkirjanen, jota ihmiset pitävät joskus liiankin kanssa totena. Onneksi omassani ei anneta elämänohjeita. Jos annettaisiin, ne olisivat muotoa Syö kaurapuuroa. Jäätelö päivässä pitää lääkärin loitolla. Koirankarvat ovat, mutta minä olen niistä huolimatta. (Perjantai-illat ja Led Zeppelin ovat vaarallinen blogiyhdistelmä).

Pari seuraamaani blogia keskittyy ekoasioihin, ja siitä aloinkin pohtia luomu- tai lähiruokaa. Tämä on varmasti paikallisille melko itsestäänselvä juttu, mutta minulle ei. Keitä ovat ne lähiseutujen viljelijät/leipojat/metsästäjät/kalastajat, joita voisi nykäistä hihasta ja kysäistä esimerkiksi kalaa tai omassa pellossa kasvatettuja porkkanoita.

Tuleekohan ähky?

Kansalaisopiston ohjelman alkaminen on varma syksyn merkki. Olen onnistunut ilmoittamaan itseni ainakin kahdelle kurssille, jotka toteutuvat ja ovat varmaan jo täynnäkin. Ja sitten, ehkä, uskaltaudun sunnuntaina koelaulamaan.
Olen tainnut ehdottaa kolmen kuukauden aikana ainakin viittä kurssia, joille kaikille yritän tietysti värvätä lähiympäristöni, jos ne toteutuvat. Niinpä kaikki ystävät täällä alkavatkin ollayliharrastettuja :) Johtopäätös: tarvitaan lisää ystäviä.

Kun ilmoittautumislomakkeet ensin ilmaantuivat nettiin viikko pari sitten, innostuksissani laittauduin kamppailu- jaseikkailukurssille. Nimi oli kertakaikkisen kutsuva! Se olikin sitten 6–8-vuotiaille tarkoitettu juttu. Olin jo ehtinyt haaveilla, mitä kaikkea kurssilla keksitään, vaikka vuorikiipeilyä. Harmi, sillä olisipa loistava semmoinen tätiversio seikkailukurssista (ehkä ehdotan sitäkin kansalaisopistolle vielä!).

Koska syksy tuo mukanaan paljon harrastuksia muutenkin, pitää olla vähän varovainen, ettei ahmi liikaa. Graduni on edelleen hyvin hitaasti virtaavassa jamassa. Kesällä eräs haastattelemani opettaja tuumasi (kylätoiminnasta, joka sekin on omalla tavallaan harrastus), että yleensä uudet ihmiset jaksavat pari vuotta, mutta väsyvät sitten. Se oli tärkeä kommentti, jota yritän pitää mielessä, kun intoa tulee liikaa. Ahmimalla saa vain mahansa kipeäksi (joskin myös tyytyväisen olon hetkeksi).

Silti on kiva, että ensi viikolla taas kylätoimikunnan hallitus kokoontuu ja alkaa tosissaan miettiä meille uusia metkuja. Kehittämistä tämä kirkonkylä kaipaa, mutta millaista? Mitähän ihmiset tänne oikein haluaisivat, ja mitä täällä jo on? (minulle voi muuten laittaa kommentteja tästä)
Tämä on varmaan isoimpia kyliä, mutta silti ihmisiä näkee aika vähän touhuamassa kyläasioissa.
Kai tätä kirkonkylää vaivaa se, että kaikki ovat tulleet muualta: kyliltä, tai junan matkassa ympäri Suomea. Silloin täytyy erikseen rakentaa yhteisö, kun sitä ei ole sukujuurien punoksissa.

ps. Ekat sienet poimittu. Tatit menivät pakkaseen, rouskuista tein etikkasäilykkeitä.. toivottavasti onnistuvat, kun tämä oli semmoinen kokeilu.

Makumatka pohjoiseen

Olen tässä lähdössä ruokamatkalle Hettaan. Koska hyvät suunnitelmat muuttuvat aina, jää Pallas vielä valloittamatta ja kiertelemme Ounastunturin maastoissa viikonlopun. Jos kaikki menee niin kuin pitää, reissua kertyy 50-60 kilometriä. Meillä on miljoona kiloa ruokaa, tai ainakin siltä se tuntuu. Sitten, kun alkaa laskemaan, niin ehkä sitä on juuri tarpeeksi. Mies on sitä mieltä, että vähän niukastikin. Minusta kyllä on jo vähän hämäävää, jos matkaan on lähdössä possun ulkofilee nuotiolla paistettavaksi. Ja makkaraakin on kuulemma otettava (vaikka se pitää syödä pian pois, kun ei säily hyvin), ja juustoa, ja vaikka mitä. Olenkin ehkä sitten se maailman ainoa patikalla kävijä, joka on reissulla lihonut.

Eilen harjoittelin yhtä retkeilijän tärkeää taitoa. Vuoleskelin puukolla kuivalihaa ja join päälle kulauksen hyvää viskiä. Jos se maistui hyvältä keskustakaksion keittiössä, niin arvatenkin vielä paremmalta iltanuotiolla erämaassa. Ruotsin kaupasta saa kuulemma parhaat kuivalihat (jos ei siis tee itse. Olen maistanut Jounin tekemää kuivalihaa, ja se vasta jotain olikin). Sieltä saa myös kaikenlaista ekoa, mikä on hyvä juttu. Puoli litraa luomumansikkamehutiivistettä maksoi kolmisen euroa ja on tavattoman hyvää. En kuolemaksenikaan aio laskea kyseisen aineen litrahintaa, koska pidin pulloa halpana.

Kun pakkaa retkelle, alkaa ihmetellä, kuinka paljon roskaa pakkauksista kertyykään. Minua painaa edelleen se, ettei Kolarissa ole mahdollista lajitella (jos ei siis ole kompostia) biojätteitä. Luin juuri vähän aikaa sitten kirjan kasvihuonepäästöistä, ja biojäte on yksi suurimmista, ja etenkin yksi turhimmista, yksilön aiheuttamista päästöistä. Minkään muun jätteen kierrättäminen pois kaatopaikalta ei vähennä yhtä paljon kasvihuonepäästöjä, jos oikein muistan. Hullua. Onneksi ystävä ehdotti, että voisin tuoda biojätteet heille kompostiin.