Kauhun tasapaino

Hoksaan, miksi täällä on aina kodeissa niin siistiä. Se on tietysti kylästelyn ansioita. Ajatelkaapas, että joku voi milloin tahansa piipahtaa kahville. Silloinhan ilmassa on jännitettä: millaisena kotini voin näyttää. Hauskaa sinänsä, sillä tässä on nyt meilläkin kaksi vaihtoehtoa. a) otamme rennosti ja tuumimme, että tällaistahan tämä meillä on, tulkaa peremmälle jos vain kestätte (ja punoitamme nolona, jos kestettävää on), tai b) pidämme talon paraatikunnossa 24/7. Itseni tuntien taitaa mennä tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon, joskin miehelle taitaisi olla helpompi tuo toinen vaihtoehto, verrattuna ensimmäiseen. Oikeastaan toivon, että tuollainen kauhun tasapaino syntyisikin meille, olisi aina kaikki tip top.

Vähän tällaiselta junantuomalta vaatii tottumusta avata ovensa milloin vain, vaikka se on hauskaa. Naapurin kanssa käytiin minikylästelyt koiran iltapissatuksen jälkeen. Toisessa aivopuoliskossa raksuttivat tiskit pöydällä ja koirankarvat nurkassa. Mutta toisessa aivopuoliskossa ihastelin sitä, kuinka välitöntä ja hauskaa on tehdä asioita näin. Mitä sitä turhaan paiseilemaan.

Siitä kai kylästelyssä on vähän kyse: ollaan tuttuja, eikä tuttujen kanssa tarvitse olla kupla otsassa. On sitten sellainen ihminen ja koti, kun on muutenkin. Yhden tosin tein takataskuun: ostin myyjäisistä tiikerikakun pakkaseen. Sen saapi sitten syödä kahvin kanssa, kun yllätysvieras iskee. Olisi liikaa laittaa vieraat kärsimään vielä minun leipomuksistanikin.

Ai niin. Eilen ihastelin takapihalta kuutamoa. Kuu ei ihan vielä ole täysi, mutta valoa on kuin pienessä kylässä. Katuvalot sammuvat yhdeltätoista, sen jälkeen voi kaikessa rauhassa mennä ihastelemaan tähtitaivasta tai kuutamoa.
Eilen nähtiin vielä jäällä kauris. Siinä se kipitti muutaman kymmenen metrin päässä meistä ja lähimmistä taloista, kirkkaassa auringonpaisteessa. Miettikääpäs näitä siellä kaupungissa!

Aikaeron oireita, vähän pallasteluakin

Katselin FST:n Spotlightin jutun Pallaksen hankkeesta, ja kyllä alkoi suututtaa. Vaikka en oikein ole omaa kantaa asiaan osannut muodostaa, niin ärsytti katsella asiaohjelmaa, jossa näytetään aika epätasapainoisesti vain toinen puoli asiaa. Vähän oli unohdettu, että kyllä siellä Pallaksella nytkin joku pistäytyy, jos luontokeskuksessakin käy 40 000 ihmistä vuodessa, ja se on noin 20 prosenttia koko kävijämäärästä. Hangaskurussa ollaan ilmeisesti lirissä, kirjaimellisesti, kun patikoijille tulee vessahätä. Jaa-a. Mistä sitten löytyisi oikea keskitie. Enpä kuitenkaan ihmettele, jos muoniolaisia ketuttaa, varsinkaan Kittilän kunnanjohtajan kommenttien jälkeen. Saa nähdä, miten seutukuntayhteistyö tämän jälkeen jaksaa.

Mutta alkuperäiseen asiaan: Kellot siirtyivät kesäaikaan, mutta toimittaja on tainnut jäädä talviaikaan. En oikein käsitä, miksi ihmistä kiusataan viisarien vääntämisellä, kun se sekoittaa unirytmin pitkäksi aikaa. Jos vielä saadaan tänne oma meän aika, ehdotan, ettei siinä siirretä kelloja mihinkään päin.

Onneksi aikaero kesän ja talven välillä ei tunnu kaikissa. Kylätoiminta taitaa heräillä talviunilta. Pidä mielessä -palstalle poksahtelee eri kylien kokoontumishetkiä joka viikko. Sieppijärven kylän sivuilla keskustellaan kiivaasti kylän kehittämisestä. Venejärvellä vedetään nuottaa. Virkistyminen tuntuu hyvältä.

On tietysti jollain tavalla epäreilua, ettei kylillä saa nukkua samalla tavalla kuin keskustassa, mutta toisaalta, kyllä kylä kerää hyödyn kotiin. Se on se paljon puhuttu imagovaltti, yhdessä tekemisen meininki.

Onneksi Kolarin keskustassakin herätään, pitkästä unesta. Kesti hetken aikaa itsekin herätä ajatukseen, että kylähän tämä tässäkin on, oma kotikylä. Siinä suhteessa kyllä muilla kylillä on selvä kotikenttäetu: niiden ei tarvitse vääntää rautalangasta, että tässä ollaan kylä. Kylillä vedetään yhtä köyttä, eikä harata joka suuntaan.

Toivottavasti sama meininki löytyy myös tähän isolle kylälle. Ja kaikkein parasta olisi, jos Kolarin kylä saisi matkaan muutkin kylät eikä jäätäisi kyyristelemään eri nurkkiin. Pistetään pystyyn yhteiset kylämarkkinat: hehkutetaan kyläelämää, myydään tontteja ja vuokrataan taloja, laitetaan kylät kerralla maailmankartalle.

Pikkupaikkaistumisen merkkejä

Aviomies osti perjantaina kaupasta sikspäkin kaljaa. Tuumasi kotiin tullessaan, että jos joskus pidetään juhlat, ei taideta kehdata ostaa Kolarista juomia, katsovat pian kaupassa. Niin se vain tarttuu, pieni paikkakunta. Mieheni on kasvanut elämänsä ensi ajat Helsingissä, Kuopiossa ja viimoiset pyräykset Tampereella. Siihen nähden aika hyvä suoritus, että kaupunkilaispojasta alkaa kuoriutua pientä paikkakuntaa pintaan näin pian.

Minulle paineistuminen on helpompaa, kun olen pienellä paikkakunnalla kasvanut. Jotenkin sitä on ihmetellytkin, että kuinka päätyi pikkukuntaan, kun aina vannoi, ettei ainakaan sellaiseen palaa. Jälkeenpäin ajatellen muistan tosin hetken, jona päätin, etten halua asua Tampereella. Se oli viime vuoden helmikuussa, kun ajeltiin miehen veljen valatilaisuuteen Pohjois-Karjalaan. Oli kunnon pakkanen, mäkiä ja mahdottomasti lunta. Silloin se iski, talven kaipuu.

Tällaisessa pienessä paikassa on se hyvä puoli, että ihmiset tuntevat, pitävät huolta ja tietävät, jos jokin on vinossa. Sitten on se huono puoli, että ihmiset Tuntevat, Pitävät huolta ja Tietävät, jos jokin on vinossa. Tosin meillä on vasta niitä hyviä kokemuksia. Jotenkin erityisen mukavaa on aina käydä lähikaupassa, kun siellä myyjät jutustelevat. Pikkusiskonkin jo tunnistavat, mistä sisko oli aika tohkeissaan (samoin mies, kun kysyvät kotiutumisesta paikkakunnalle).

Toivottavasti tuntuu aina yhtä mukavalta. Minua varoiteltiin aluksi kovasti, että täällä juoruillaan, eikä kannata kauheasti puhella asioistaan. Toistaiseksi ei onneksi ole sattunut omiin korviin itsestä juoruja. Ehkä siksi, että tutut taitavat olla melkein kaikki junantuomia. Kenties sitä vähän arkaileekin paikallisia, että mitä jos pitävät ihan ryökäleenä, eikä sitten uskalla ärräpäitä päästellä täyslaidalta.

Hullua kyllä. Ei kukaan ole olettanut, että täällä olisi minkäänmoinen tai muotoinen. Sosiaaliset paineet sitä keksii itse, tai ainakin niistä itse ottaa pulttia jos on ottaakseen. Niin kuin yksi tuttu sanoi,kun pohdiskelin puolijulkista työpaikkaani: se on kyllä ihan ok vetää lähibaarissa kännit.

Ja niin kai ne muutkin tekevät, jos siltä tuntuu.


ps.talvelle hiihtokilometrejä 30. Kutkuttaa hakea lisää, kun kelit ovat loistavat.